Osa yksi, 18. toukokuuta 2006 - Gayle Claxton Saavuimme Suzetten kanssa suurin odotuksin Suomeen. Olimme järjestäneet kansallisen Rukouskoulu -tapahtuman Seinäjoelle, Suomeen. Emme ainoastaan me olleet saapuneet tapahtumaan suurin odotuksin, vaan saimme huomata, että myös sadat etukäteen tapahtumaan ilmoittautuneet odottivat suuria. Tiistai-iltapäivästä lähtien järjestävä seurakunta ei voinut ottaa vastaan uusia ilmoittautumisia, koska kirkkoon ei olisi enää mahtunut istumaan. Osallistujia saapui pitkienkin matkojen päästä. Keskiviikkoiltana Suzette puhui rukouskoulun järjestävässä Seinäjoen helluntaiseurakunnassa. Vaikka tilaisuus ei ollutkaan vielä osa varsinaista rukouskoulua, oli mukana jo useita tapahtumaan ilmoittautunutta. Suzetten julistaessa tilaisuuteen laskeutui Pyhän Hengen herkkä mutta voimakas läsnäolo, joka kosketti noita 800 paikalle saapunutta kuulijaa. Suzette puhui salaisesta Pyhän Hengen kohtaamisen paikasta ja siitä, kuinka voimme pysyä HÄNESSÄ. Voidaksemme ravistella kansakuntia meidän tulee viipyä tässä salaisessa Pyhän Hengen kohtaamisen paikassa. Voimakas sanoma! Tilaisuus lähetettiin suorana lähetyksenä internetiin. Siitä tehtiin myös tunnin mittainen radio-ohjelma, joka lähetettiin perjantaina paikallisradiossa ja lauantaina valtakunnan verkossa. Tänään saavuimme seurakuntaan ja meitä vastassa oli seurakunnan johtaja, pastori Martti Kallionpää. Hän oli yhdessä seurakunnan henkilökunnan kanssa tehnyt kovasti työtä tapahtuman eteen. Ilman heitä tapahtuma ei olisi ollut sellainen menestys ja olemmekin erityisen kiitollisia heidän panoksestaan. Valitettavasti tapahtumaan saapui lisää ilmoittautumattomia ja jouduimme käännyttämään heidät ovelta. Todella surulista, mutta istumapaikkoja ei enää ollut. Rukouksemme on, että Jumala laajentaisi rukouskoulumme seurakunnan seinien ulkopuolelle ja se leviäisi koko Suomen kansan keskuuteen tulevana vuonna.
Osa kaksi, 19. toukokuuta - Gayle Claxton Kuinka uskollinen Pyhä Henki onkaan! Tänään meillä oli todella upea päivä Jumalan läsnäolossa. Pyhä Henki laski sellaisen ilmestyksen hengen läsnäolijoiden keskuuteen, etteivät he omien sanojensa mukaan olleet kokeneet mitään vastaavaa aikaisemmin. Yksi tapahtumaan osallistuvista pastoreista sanoi Suzettelle: ”Olen osallistunut useisiin rukousseminaareihin ja ne kaikki ovat olleet luin linja-auto reittejä – hyppäät bussipysäkiltä kyytiin ja tiedät tarkalleen, mitä reittiä auto kulkee ja mihin se reitti päättyy. Mutta tämä rukouskoulu on erilainen, opetus on uutta ja erilaista meille kaikille. Kun hyppään tähän ”bussiin”, vie se minut seikkailuun enkä ikinä tiedä minne se minut kuljettaa. Mutta minne ikinä se viekään, muuttaa se minut!” Aamulla aloitin oman osuuteni opettamalla kaksi ensimmäistä oppituntia. Omasta osuudesta on vaikea raportoida, mutta yhden asian voin sanoa: Kun opetin, näin, kuinka näky alkoi virrata sanannälkäisten kuulijoiden sydämiin ja mieliin ja Pyhän Hengen suloinen tuoksu täytti salin. Toisen oppitunnin lopussa Pyhä Henki teki työtään loukatuissa sydämissä, jotka janosivat vapautta. Kun olin päättänyt osuuteni, Suzette esitti alttarikutsun ja rukoili ihmisten puolesta. Jumala Henki toimi vapaasti ihmisten itkiessä Jumalan alttarilla vapautuen menneisyyden kivuista. Voimallista! Iltapäivä toi mukanaan uusia yllätyksiä. Suzette julisti uskollisen tulkkinsa Juha Ketolan kanssa siitä, kuinka rukoustaakka voidaan rukoilla läpi ja kuinka tärkeää rukoustaistelu on. Oli ihmeellistä havaita, kuinka vuosia ihmisten sydämissä säilyneet kysymykset saivat vastauksen, kun Suzette selitti Jumalan Sanaa. Vaikka tämä opetusjakso oli pitkä, ihmiset istuivat kuin penkkeihin liimattuina eivätkä halunneet menettää yhtään totuuden sanaa. Koko sydämellään ja hengellään he joivat ilmestyksen ja elämän lähteestä, joka virtasi Suzettesta. Iltatilaisuus alkoi ja Jumalan ihmeellinen läsnäolo täytti paikan, kun ylistimme. Jumala alkoi parantaa ihmisiä. Yksi nainen tuli esille kännykkänsä kanssa. Suzetten saarnatessa nainen soitti ystävälleen, jonka toinen korva oli kuuro. Ystävän puolesta rukoiltiin kännykän välityksellä ja hän parani täysin! Kohta nuori mies oman kännykkänsä kanssa ja pyysi, että hänen veljensä puolesta rukoiltaisiin, koska veli oli kovissa tuskissa auto-onnettomuuden seurauksena. Suzette rukoili veljen puolesta kännykän välityksellä ja kuulimme, kuinka puhelimen toisesta päästä alkoi kuulua: ”KIPUNI ON POISSA ja tunnen Pyhän Hengen lämmön!” Kaikkialla salissa ihmiset alkoivat soittaa sairaille ystävilleen ja rukoilla heidän puolestaan puhelimessa ja ihmisiä parantui! On upeaa, että Jumala toimiin niin ihmeellisellä ja ainutlaatuisella tavalla. Emme voi kiittää teitä tarpeeksi rakkaudestanne ja tuestanne. Se tekee tämän mahdolliseksi. JUMALAN SIUNAUSTA! |